lauantai 19. marraskuuta 2011

Heiheit.

Elämme nyt viimeistä messupäivää ja työmme alueella loppui eilen. Suomen Kädentaidot 2011 -messut olivat kaiken kaikkiaan koko ryhmällemme antoisa kokemus, kuten myös meille bloggareille. Ensi vuonna pitää piipahtaa ainakin messuvieraana!

Bloggauskopistamme avautuva ihmismassa näytti välillä valtavalta muurahaispesältä, jonne oli hauska sukeltaa jututtamaan messuvieraita ja näytteilleasettajia. Alueella kiertely oli joka kerta yhtä antoisaa, eikä välillä tiennyt minkä pöydän eteen olisi ensimmäisenä pysähtynyt. Mielenkiintoista nähtävää oli kaikkialla.
Onneksi ehdimme välillä tehdä myös itse ostoksia, jotka nyt voi hyvillä mielin kantaa muistoiksi kotiin.


Messuilta parhaiten jäi mieleen ympärillä leijuva tunnelma. Kaikki tuntuivat olevan kovin innoissaan ja kuin yhtä valtavan suurta perhettä. Näytteilleasettajien suusta kuulikin useasti miten vuosien messukokemuksen jälkeen tutuiksi alkavat tulla niin messuvieraat kuin kollegatkin: Messuilla vaihdellaan kuulumisia, tehdään yhdessä ostoksia, etsitään uutta inspiraatiota ja vietetään laatuaikaa yhdessä.

Mukavalla tavalla erityisen kokemuksen tämän blogin kirjoittamisesta teki se fakta, ettei kukaan meistä kolmesta varsinaisesti ole "käsityöihminen". Välillä töiden lomassa jopa revimme huumoria lapsuutemme tuskaisista virkkuukokemuksista. Näin jälkikäteen ajateltuna ehkä tietty untuvikkomaisuus oli työmme kannalta enemmänkin etu kuin haitta. Kädentaitojen maailma oli, (ja on yhä), meille tuntematon ja jännittävä.

Näkymä bloggauskopista.


Jusa ja Sukka-Heinonen.

Olemme oikein ylpeitä Messu-tv:stä ja suorat lähetykset sujuivat melkoisen mallikkaasti. Aherruksemme siis palkittiin, jei!
Mikäli sinulta lähetykset menivät täysin ohi, ei itkuun silti ole aihetta. Taltioinnit ohjelmistamme voit katsoa
Stadi.TV:n sivuilta. Pirkanmaan oma kaapelikanava Wave100 näyttää messulähetyksistä koosteita vielä tämän kuun aikana. Digivastaanottimissa Wave100 löytyy kanavapaikalta 100.
Jäämme jännityksellä odottamaan.

Paljon kiitoksia, halauksia ja vilkutuksia kaikille lukijoille, haastateltaville, koulukavereille ja muulle messuväelle. Talvi porhaltaa kohti sellaisella vauhdilla, että on aika käpertyä kotoisaan kotikoloon juomaan kaakaota ja vaikkapa askartelemaan. Jos messujen jälkeen vielä kaipaatte lisää vinkintynkää, niin Tiimarista löytää etsivä helposti kivoja ohjeita ja tarpeellisia tarvikkeita.

Taitavaa talvea!

Toivottavat: Niina, Kirsti, Senni ja Sukka-Heinonen

Messu-gallup

Kysymykset:
1) Oletko ollut täällä aiemmin?
2) Mikä houkutteli sinut messuille?
3) Oletko tehnyt löytöjä? Jos olet, niin mitä?

Satu Lahti, Pohjanmaa
1) Tää on kolmas kerta, kun mä oon täällä Tampereella. Oon ollut myös Seinäjoen käsityömessuilla.
2) Lähinnä perinne, että kavereiden kanssa ollaan sovittu että vuosittain aina tullaan tänne.
3) Liikaa. Lankoja löytyy aina, sitten korutarvikkeita.

Satu


Eira Viitanen ja Max Ojala, Lohja
1) Eira: Siitä saakka, kun nää on olleet. Kaikki olen käynyt, koska olen opettajana kansalaisopistossa. Olen siis tullut jo ammatin takia.
2) Eira: Meidän opistolaisia on mukana aika paljon ja bussikyyti on, niin se on aika helppo hypätä mukaan. Miehen kanssa juuri puhuttiin, että täällä on paljon uudenlaisia osastoja, ei ehdi kaikkea edes näkemään.
3) Eira: Ei oikeastaan. Meillä on vaan Toijalan taidetehtaalta työvälinepaketti ja sitten sellasia kankaankudonnan juttuja.
Max: Olisi kyllä, mutta tää aika on vaan niin rajallinen.

Max ja Eira


Lähettäjä: Senni ja Kirsti

Askarteluohje 6. - Kranssi

Tarvitset:
kranssipohja
käpyjä
spray-maalia
erikokoisia koristeheteitä
kuumaliima
sivuleikkurit
metallilankaa
mustaa nauhaa

1. Spray-maalaa kävyt ja jätä ne kuivumaan.
2. Kierrä kaksi kierrosta mustaa nauhaa kranssipohjan ympärille.
3. Kierrä yksi kierros metallilankaa kranssin ympärille. Käännä suuntaa jotta muodostuu niin sanottu ristikuvio ja kierrä toinen kierros.
4. Leikkaa metallilangasta pätkä, väännä se kaksin kerroin ja kierrä sitä sormen ympäri useampi kierros, jotta siitä tulee paksu rengas. Vedä metallilanka pois sormesta, jolloin se muodostaa jousen näköisen spiraalin.
5. Tee metallilangasta useampia erikokoisia spiraaleja ja kiinnitä ne sitten kranssin reunoille vääntämällä päät kranssipohjan sisään tai nauhojen ympäri.
6. Kierrä spiraaleihin heteitä.
7. Liimaa kuumaliimapyssyllä kuivuneet kävyt kiinni kranssiin.
8. Tee erikokoisista heteistä nippuja ja liimaa kuumaliimalla nippuja käpyjen viereen.
9. Anna liiman kuivua.

Tarvikkeet löydät Tiimarista.

Tipe-tipe-tip-tap!

Päätimme ottaa varaslähdön jouluun ja suuntasimme reippaasti kohti C-hallia. Siellä kohtasimme hymyilevän modernin joulumuorin Eija Porkolan. Eija tekee työkseen veikeitä tonttuhahmoja, joita voi ihastella Luodon kunnassa sijaitsevassa Tyynelän tonttulassa.


1700-luvun pihapiiriä ja sen tonttuasukkeja käy katselemassa jouluihmiset ympäri maailman. Juuri tästä alunperin lähtikin liikkeelle Eijan työ tonttujen parissa, Tyynelän lisäksi tonttuhahmoja alkoi päätyä mm. synttäri- ja tuparilahjoiksi. Ja kukapa ei tahtoisi sympaattista tonttua istuskelemaan vaikkapa joulukuusensa juurelle!

Tyynelän tontut seikkailevat nyt myös Kirsti Mannisen ja Aki Paavolan kauniisti kuvitetussa kirjassa "Tontun vuosi", joka on myös messuilla myynnissä.

Eija Porkola tekee vuodessa noin 300 tonttu-ukkoa ja -akkaa



C-hallissa voi lisäksi äänestää kauneinta joulukuusta. Sukka-Heinosella ainakin oli selkeä suosikki, jota ei kuitenkaan saa vaalisalaisuuden nimissä kuulema paljastaa.


Lähettäjä: Niina ja Kirsti

Askarteluohje 5. - Joululahjapaketti

Tarvitset:
sakset
teippiä
laatikoita
paketointipapereita
nauhoja
helmiä
tarroja

Tiimarin sivuilta löydät useita hyviä paketointiohjeita, vinkkejä ja ideoita. Persoonallisen paketin saat esimerkiksi sujauttamalla nauhojen alle kulkusilla varustetun helmikoristeen tai marjanipun. Alla juontajamme Riitan taidonnäyte.


Lähettäjä: Kirsti

Vielä kerkeät katsomaan!

Olemme tehtailleet toinen toistaan villaisempaa messupäivitystä, mutta minkälaisissa tunnelmissa liikutaan Messu-studiossa? Kun lähestyimme tuntosarvet pystyssä työkenttää, studio-ohjaajana toimiva Ninni kiiruhti vastaan ja kauppasi meille sijaisuuksia Jukka Rintalana, Ilomielen Jonna Perälänä ja Sammallampaan Eija Pirttilahtena. Sehän sopi meidänlaisille multipersoonille! Homman nimi oli siis viimeinen kuvaustreeni ennen oikeaa lähetystä.

Studio-ohjaaja huuteli lähetysaikoja ja Kari kävi iskemässä nappimikin paitaani, kun istuin studiossa odottamassa harjoituksen alkua. Tällä penkillä ja näiden kameroiden ankaran katseen kohteena vaatesuunnittelija-guru Jukka Rintala tulisi istumaan muutaman tunnin kuluttua.

Anni laittaa nappimikin Otolle. Kameramiehet Eero ja Aleksi odottavat harjoituksen alkua.

Harjoitukset etenivät oikeilla raiteillaan, ja hyppäsin kolmen eri kädentaitajan rooleihin. Kuvaajat näyttivät kameroiden takana kuin lauhkeille lampaille: ilmekään ei värähtänyt eikä katse eksynyt pois näytöltä.

45:n minuutin jälkeen harjoitus päättyi. Mutta minkälainen meno oli ollut lähetysautossa, jossa muun muassa ohjaaja ja kuvaussihteeri ohjasivat harjoituslähetyksen etenemistä? "Kukaan ei karjunnu, kukaan ei panikoinnu. Kaikki olivat rauhallisia", kuvaili Teija ja jatkoi omasta työroolistaan: "Olen tg-tyyppi. Mun tehtävä on laittaa tekstiblanssi kuvaan ja pois. Ja että oikea nimi on oikean henkilön kohdalla."

Työryhmä valui Messu-studioon palaveroimaan. Aikaa lähetyksen alkuun oli alle tunti. Ohjaaja-Topi ponkaisi lavalle, kertasi ajolistaa ja antoi vielä viime hetken neuvoja työryhmälle. Minkälaisia ajatuksia nousi raskaan työn raatajilta ennen suurta koitosta?

Anu, kuvaus: "Me kokeiltiin harjoituksessa sellasia juttuja, joita vois käyttää lähetyksessä. No, huomattiin sitten, ettei niitä kaikkia voi. Eilen mua jännitti paljon enemmän, mut nyt on jotenki luottavainen olo."

Joni, ääni: "Eilen hajos kaksi mikrofonia ja yks linja pätki. Mikrofonit sit vaan vaihdettiin kesken lähetyksen inserttien aikana. Mutta me ollaan harjoteltu niin paljon, että alkaa mennä hyvin."

Jusa, kuvatarkkailu: "Eilen ensimmäisessä lähetyksessä kuva paloi puhki. Yhtäkkiä pamautettiin lisää valoja kesken lähetyksen. Tää veto tänään meni varsin hyvin. Meillä oli tuolla messustudion takaseinällä tasanen hyvä valo."

Jos et ole vielä nähnyt, minkälaista jälkeä mahtava porukkamme saa aikaan, niin viimeinen suora lähetys täältä Suomen Kädentaidot 2011 -messuilta alkaa klo. 15.00. Pian on siis aika kääntää katseet Stadi-Tv:lle tai seurata lähetystä suorana TÄÄLTÄ!

Kyllä kannattaa! Tuuli luottaa kavereihin.
Lähettäjä: Senni

Askarteluohje 4. - Huovutettu hiuskoriste


Tarvitset:
villaa (kahta eri väriä)
huovutusneula/ -neulain
huovutusalusta
tekstiililiimaa
hiusklipsi

Irrota ensimmäisestä villasta ohuita haituvatuppoja. Asettele villahaituvat alustan päälle sydämen muotoon. Aloita huovuttaminen pistelemällä sydäntä huovutusneulalla. Lisää villaa kerros kerrallaan ja jatka huovuttamista. Kun sydän on tarpeeksi paksu ja huopunut, viimeistele reunat leikkaamalla ne siistiksi. Valmista toisesta villasta toinen, ensimmäistä hieman pienempi sydän.

Kiinnitä seuraavaksi sydämet yhteen. Levitä tekstiililiimaa molempiin sydämiin ja annan liiman vaikuttaa hetki, mutta älä anna sen kuivua. Kiinnitä sydämet toisiinsa painamalla liimapintoja voimakkasti yhteen. Levitä liimaa suuremman sydämen takapuolelle, anna sen vaikuttaa hetki ja kiinnitä hiusklipsi sydämeen voimakkaasti painaen. Anna korun kuivua vähintään puoli tuntia ennen käyttöön ottoa.
Tiimarista saat kaiken tarvittavan hiuskoristeiden tekoon.

Lähettäjä: Niina ja Kirsti